Leffablogi

Pukudraamoilla nykyisin elantonsa ansaitseva Keira Knightley on The Duchessissa hyvinkin mahdollisesti kauneimmillaan, mitä hänet on valkokankaalla nähty. Jo tämän väitteen nojalla olen velvoitettu ainakin jossain määrin pitämään Saul Dibbin ohjausta modernina klassikkona. Jos kuitenkin unohdetaan varsin hyvän roolisuorituksen tekevä Knightley hetkeksi, niin The Duchessissa ei missään nimessä ole ainesta minkään sortin merkkiteokseksi. Tasaisen junnaava elokuva sisältää muutamat tähtihetket, mutta keskittyy pääasiassa olemaan lähinnä ilo silmille – ja nyt en tarkoita vain Keiraa.

1700-luvun viimeiselle neljännekselle sijoittuva tarina esittelee katsojalle Georgianan (Knightley), josta tulee elokuvan avauskohtauksessa Devonshiren herttuatar, jonka aviomies (Ralph Fiennes) haluaa kaunottaresta tasan yhden asian: kulkusilla varustetun jälkeläisen. The Duchess koittaa pureutua yhteiskunnan luomiin rajoitteisiin ja tasa-arvoon, mutta sen kannanotot ovat pikemminkin hutaisuja vähän sinne päin kuin mitään syvällistä sanovia. Teemojen lisäsi myös elokuvan monet sivuhahmot jäävät kovin valjuiksi. Ainoastaan Knightleyn ja Fiennesin vahvat roolisuoritukset tuovat elokuvan poliittiselle annille edes hitusen painoarvoa.

Lavastukseltaan ja eritoten puvustukseltaan The Duchess on täydet pisteet ansaitseva elokuva. Erityisesti Georgianan yllä nähdään kohtauksesta toiseen todella upeita asukokonaisuuksia, joilla on jopa tarinallista arvoa. Visuaalisesti Dibbin ohjaus on miellyttävää katseltavaa, ja tämä pintakiilto onkin tärkein syy siihen miksi The Duchess piti läpi kestonsa allekirjoittaneen kiinnostuneena. Tasaisesta kohtausten virrasta huippuhetkiksi nousevat itkuinen lapsenluovutus ja hieman yllättäen koskettamaan päässeet loppukuvat. Ja jos se nyt ei vielä tullut selväksi, niin suosittelen elokuvaa kaikille Keira Knightleyn kasvoista pitäville.

3- / 5

IMDB
/ Rotten Tomatoes


Tagit: , , ,

The Duchess, Paramount Vantage

Eipä ollut erityisen vakuuttavaa katseltavaa The Duchessin traileri. Puvustukseen on mennyt rahaa roppakaupalla ja se olikin kieltämättä ilo silmille. Keira Knightleylta ja Ralph Fiennesilta nähdään ilman epäilyksen häivääkään vahvat tulkinnat pääosissa. Parastaan näyttelijät saavatkin antaa, sillä traileriin eksynyt dialogi ei aivan varsinaisesti ihastuttanut. Tarjolla olisi juuri sellaisia virkkeitä, kuin mitä tämän tyyppisissä tuotannoissa on kliseisimillään tottunut kuulemaan. Tavanomainen on muutoinkin trailerin ongelma, se ei eroa ei niin tasan millään tavalla kilpasiskoistaan: kauniita pukuja ja arvokasta lavastusta, mutta onko elokuvassa mitään uutta sisältöä tai onko wanha kakku edes erityisen hyvin leivottu?

Traileri: HD 480PHD 720PHD 1080P

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=E9R71VG86ck[/youtube]


Tagit: , , ,

Duchess, Paramount Vantage

Keira Knightley ja korsetti alkaa olla sellainen yhdistelmä, josta ei kovinkaan paljoa tuoretta materiaalia löydy sanottavaksi. Ilo silmille se on aiemminkin ollut, eikä tilanne ole muuttunut. Ikinä-kuullutkaan-mutta-toivon-mukaan-se-jotain-osaa -luokan Saul Dibb hoitaa The Duchessin ohjauksen. Jos traileria ihan sellaisenaan katsoo, niin alku on vahvaa tunnelman luontia, mutta toivon todella sopii että pariminuuttiseen valitut dialoginpätkät eivät edusta käsikirjoituksen parhaimmistoa. Oikeastaan kertaakaan mitään odotuksia kohottavaa ei tapahtunut, kun joku näyttelijöistä suunsa avasi. Kauniit puvut, tunnelmoiva musiikki ja Ralph Fiennes miespääosassa tekevät trailerista kuitenkin helposti katsomisen arvoisen.

Traileri: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii)


Tagit: , , ,

Constant Gardener, Focus Features

Keira Knightleyn pukudraama nro. X on saanut A-luokan vahvistuksen riveihinsä:

Saul Dibb has hired Ralph Fiennes to star in his drama The Duchess. Keira Knightley is also starring in the drama. The film is based on Amanda Foreman’s biography of the scandalous 18th-century English aristocrat Georgiana, Duchess of Devonshire. Knightley will be playing the Duchess, and Fiennes will play her husband, the Duke of Devonshire.

AIEMMIN marisin siitä, kuinka Keira tuntuu olevan pelkissä pukudraamoissa, ja jonkinlaista vaihtelua olisi kiva nähdä. No, pysyn edelleen lausunnossani, mutta syystä tai toisesta – enkä viittaa nyt Knightleyn jumalaiseen ulkonäköön – nämä Keiran pukudraamat vaikuttavat kuitenkin jokainen ainakin jossain määrin kiinnostavilta. Eli jos niitä korsetti-elokuvia nyt sitten on pakko tehdä vähintään se yksi kappale vuodessa, niin ainakin sulokasvolle osuvat ne mielenkiintoisemmilta vaikuttavat projektit.


Tagit: , ,

Keira Knightley, Focus Features

Fakta nro. 1: Keira Knightley on maailman kaunein nainen. Fakta nro. 2: Keira Knightley saisi syödä enemmän. Fakta nro. 3: tämä ei ole naistenblogi. Fakta nro. 4: Keira Knightley on ihan liikaa pukudraamoissa.

Keira Knightley will play the 18th century aristocrat Georgiana, duchess of Devonshire, in Saul Dibb’s The Duchess. An ancestor of Princess Di, she lived an extravagant, profligate and promiscuous life of political and romantic intrigue, becoming an important powerbroker amid Blighty’s ruling elite but also running up catastrophic gambling debts.

Prinsessa-leffa, hmph, mä näin jo Marie Antoinetten. No ei, ihan mielenkiintoiselta nuo lähtökohdat kuulostavat. No eipä noilla pikku yksityiskohdilla, kuten tarinalla, nyt sen suuremmin loppupeleissä ole merkitystä, mä nyt katon joka tapauksessa kaiken, missä Keira nähdään. Ihan vain kunnioittaakseni tätä poikkeuksellisen lahjakasta näyttelijätärtä. Tietenkin.

Mutta hellan lettas, rajoittaisi nyt kuitenkin näiden korsetti-elokuvien tähdittämistä, niitä alkaa olla jo ihan mahdoton kasa. Tottahan tuo on, että Keiran olemus ja kasvot sopivat suorastaan erinomaisesti noihin rooleihin, mutta kun niitä kykyjä olisi tehdä laajemmallakin skaalalla töitä.


Tagit: ,

Leffablogi is powered by Wordpress | Copyright © 2007-2010 Jouko Luhtala
Theme © 2005 - 2009 FrederikM.de
BlueMod is a modification of the blueblog_DE Theme by Oliver Wunder