Leffablogi

Get Smart, Warner Bros.

Ei nyt oikein juhlatuulelle äsken katsottu traileri-kolmikko laittanut. Step Brothers, Love Guru ja Get Smart -triosta yksikään ei onnistunut vakuuttamaan. Jos leffa selvästi yrittää olla komedia, eikä – oletettavasti tähtihetket sisältävällä – trailerillaan onnistu naurattamaan kertaakaan, niin kovinkaan suuria ei voi lopulliselta elokuvalta odottaa.

Get Smart vaikuttaa kolmikosta selvästi parhaalta, se sai sentään hymyilemään. Steve Carrell on oletusarvoisesti hauska mies, ja hänen ilmeilynsä huvittaa jo sellaisenaan. Agenttimaailmaan sijoittuva elokuva ei näytä olevan Austin Powers -kopio, vaan aika lailla perinteinen komedia. Pieni oljenkorsi Get Smartille on yksi Alan Arkinin heittämä juttu CIA:n toheloinnista. Toivon mukaan elokuvasta löytyisi tämän tyylistä huumoria enemmänkin.

Love Gurun trailerissa on lähinnä kaksi huomioimisen arvoista asiaa. Ensinnäkin trailerilla on ihan hirveä yritys, vitsiä tulee sellaisella tahdilla, että onkohan itse leffaan mahtanut jäädä yhtään tuoretta punchlinea käytettäväksi. Toisekseen Jessica Alba näyttää trailerin perusteella olevan menneen talven lumia. Kaunottarella on kahden ja puolen minuutin aikana tasan kaksi heittoa, ja hän on kuitenkin ennakkomateriaalin mukaan tärkein sivuhenkilö. Ehkä joku on vihdoin huomannut, että vaikka Alban perään kiva onkin kuolata, ei hän saa myytyä leffojaan. Trailerin lisäksi hänet on jätetty myös Love Gurun ensimmäisistä julisteista pois; tätä ei olisi vielä vuosi sitten tapahtunut.

Pakan viimeiseksi jätetty Step Brothers miellyttää varmasti suuresti Will Ferrell -faneja, se kun tuntuu tarjoavan juuri sitä samaa, jo moneen kertaan nähtyä settiä. Tuo on myös aika lailla se perustelu, minkä vuoksi en ole kiinnostunut koko höskästä. Oikeastaan toisesta pääosasta löytyvän John C. Reillyn edesottamukset ovat oleellisempi syy nähdä ‘sitten joskus’ tämäkin pätkä. Trailerin perusteella juonesta ei saa oikein mitään kuvaa. Jos kyseessä on tosiaan komedia kahden velipuolen suhteen kehittymisestä, niin ennustan irtosketseistä koostuvaa keskinkertaisuutta.

Get Smart: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii)

Love Guru: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii)

Step Brothers: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii, muut .dll .moviksi)


Tagit: , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti

Huom: Kommentit tarkistetaan.


Leffablogi is powered by Wordpress | Copyright © 2007-2010 Jouko Luhtala
Theme © 2005 - 2009 FrederikM.de
BlueMod is a modification of the blueblog_DE Theme by Oliver Wunder